Esitys on valmisteltu oikeusministeriössä. Tammikuussa 2020 valmistui arviomuistio (VN/12734/2019), jossa on johtopäätöksiä yhtäältä Suomessa pakottamalla tai avioliiton esteestä huolimatta solmitun avioliiton purkamiseen ja toisaalta ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamiseen liittyvistä sääntelytarpeista. Arviomuistioon liittyi oikeusministeriössä 14.6.2019 tehty selvitys, jossa kartoitettiin näiden asioiden nykytilaa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, sekä pohdittiin erilaisiin sääntelyvaihtoehtoihin liittyviä näkökohtia.
Avioliiton tunnustamiseen liittyvillä ratkaisuilla on merkittävä vaikutus henkilöiden yksityiselämään. Ratkaisujen vaikutukset ovat usein välillisiä ja vaikutukset ulottuvat avioliiton alaikäisenä solmineeseen henkilöön, hänen aviopuolisoonsa ja puolisoiden lapsiin. Jos ulkomaista avioliittoa ei tunnusteta, henkilö ei voi esimerkiksi saada avioliittoon perustuvaa etuutta tai oikeutta. Avioliiton tunnustaminen vaikuttaa myös siihen, katsotaanko puolisoiden lapsi avioliitosta syntyneeksi. Avioliiton tunnustaminen on esikysymys lapsen isyyttä koskevan asian selvittämisessä. Se liittyy siten kysymykseen siitä, onko lapsella isää. Lapsen asema vaikuttaa puolestaan muun muassa hänen perintöoikeuteensa. Vaikutukset ovat laajakantoisia ja voivat tulla esille vasta vuosien kuluttua.
Pakottamalla solmitun avioliiton purkamisen erillissääntelyssä on päädytty avioliiton kumoamiseen, koska se antaa avioliittoon pakotetulle sekä oikeudellista että taloudellista suojaa toisin kuin avioliiton vahvistaminen mitättömäksi. Avioliiton kumoaminen on oikeusvaikutuksiltaan myös liitosta syntyneen lapsen edun mukainen ratkaisu. Puolison siviilisäädyn kannalta ehdotettu avioliiton kumoamista koskeva sääntely on myös parempi vaihtoehto kuin se, että pakottamalla solmittu avioliitto säädettäisiin purettavaksi avioerolla ilman harkinta-aikaa.
Avioerosta säädetään avioliittolain 6 luvussa. Puolisoilla on oikeus saada avioero kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen (25 ja 26 §). Jos puolisot ovat asuneet erillään keskeytyksettä kaksi vuotta, heillä on oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa. Lisäksi puolisot on syyttäjän vaatimuksesta tuomittava avioeroon ilman harkinta-aikaa, jos 1) avioliitto on solmittu aiemman avioliiton vielä ollessa voimassa eikä aikaisempi avioliitto tai rekisteröity parisuhde vielä ole purkautunut tai 2) jos avioliitto on solmittu lähisukulaisten kesken (27 §).
Avioliiton purkaminen sillä perusteella, että osapuoli on avioliittoon pakotettu, ei voi olla ilmoitusasia, vaan edellyttää näyttöä siitä, että avioliitto on solmittu ilman osapuolen vapaata tahdonmuodostusta. Näytön esittämiseen liittyvät haasteet koskevat kaikkia sääntelyvaihtoehtoja. Kun tavoitteena on ensisijaisesti pakottamalla solmitun avioliiton uhrin mahdollisuus vapautua avioliitosta aiempi siviilisäätynsä säilyttäen, ehdotettu kumoamissääntely on selvitellyistä vaihtoehdoista kannatettavin.
Yhtenä vaihtoehtona on harkittu sääntelyä, jossa ulkomailla alaikäisenä solmittu avioliitto tunnustetaan pyynnöstä vasta sitten, kun puolisot ovat täysi-ikäisiä. Tämä aiheuttaisi kuitenkin osapuolille hankalan välitilan. Sinä aikana alaikäinen puoliso joutuisi kohtaamaan samat oikeudelliset ongelmat kuin silloin, kun avioliittoa ei tunnusteta lainkaan.
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa on vahvistettu nimenomaan lapsille kuuluvat ihmisoikeudet. Vuonna 1989 hyväksytty sopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1990 (SopS 59–60/1991). Sopimuksen toteutumista valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea. Komitea julkaisee yleiskommentteja sopimuksen artiklojen tulkinnasta. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi ja turvaamaan ne yhtäläisesti kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille.